Contact Info

We must explain to you how all seds this mistakens idea off denouncing pleasures and praising pain was born and I will give you a completed accounts of the system and expound.

Yhteys

Heltti

heltti

Uuden ajan työterveyttä edistämässä

Ympäri Suomen ja 60 henkilön voimin palveleva Heltti Oy on mullistanut työterveyshuollon toimintatavat – kohtaamisista pääosa tapahtuu etänä, ja yritys kannustaa ihmisiä ottamaan vastuuta ennen kaikkea omasta terveydestään. 

Heltti tekee alallaan positiivisen poikkeuksen myös tietoteknisessä mielessä – he ovat antaneet työntekijöilleen vapauden valita tietokoneensa, jonka seurauksena jokaiselta työpisteeltä löytyy Mac. Tietoteknisen kumppanin valinnan tullessa ajankohtaiseksi päätös oli helppo, Suomen johtava Apple ICT -palveluyritys Core Service. Molempien tekemistä leimaavat luottamus, yhteisöllisyys, välittäminen asiakkaasta sekä ymmärrys teknologian liiketoimintahyödyistä.

 

Core Servicen kanssa puhuimme heti samaa kieltä ja liikkeelle päästiin tehokkaasti. Meille tärkeintä ovat tietoturvalliset ja toimivat etäyhteydet, joita ilman kukaan meistä ei voisi tehdä työtä. Lisäksi on hienoa, että niin ohjelmistojen asennukset kuin uusien koneiden käyttöönotto on vaivatonta, jolloin myös uudet työntekijät pääsevät nopeasti työhönsä käsiksi. Arvostamme suuresti myös Core Servicen huomioivaa ja läheistä palvelua, kertoo Heltin hallintojohtaja Tero Laitinen.

Etänä – vaan ei etäällä

Core Servicen palvelu sisältää täyden IT-tuen etänä ja tarvittaessa paikan päällä, työasemien tilaukset ja ensiasennukset, mcontrol-hallintatyökalun mahdollistaman tehokkaan ylläpidon sekä konsultoinnin ICT-ympäristön kehittämisessä. Lisäksi Heltillä on nopeat työterveyspalvelut mahdollistava oma potilastietojärjestelmä, jonka päivitykset suoritetaan Core Servicen ohjelmiston kautta. Järjestelmän tietoturvasta huolehditaan Core Servicen ja Heltin tiimin hyvässä yhteistyössä.

Erityisen kiitoksen ansaitsee Core Servicen ystävällinen palvelu ja aktiivisuus. Tekemisen meininki ja palo ovat samalla tasolla kanssamme, ja tarvittava apu on aina saatu. On tärkeää, että meitä palvelevat projekteista vastaavat konsultit myyjien välikäsien sijaan. Näin keskusteluyhteys toimii ja saamme mitä tarvitsemme. Eräänkin kerran toimitusjohtajallamme oli ongelmia koneensa kanssa ja sattui olemaan kesäloma-aika – Core Servicella puhelimeen vastasi heidän toimitusjohtajansa, joka myös ratkaisi kyseisen pulman, Tero sanoo.

Terveyshuollon tulevaisuus on digitaalinen ja yhteistyön näkymät lupaavat myös tulevaisuudessa.

Kehitys kehittyy ja meidän on pysyttävä sen edellä. Tässä tarvitsemme jatkossakin osaavan kumppanin. Suosittelen kääntymään Core Servicen puoleen kaikissa Apple-tuotteisiin ja -järjestelmiin liittyvissä asioissa, Tero toteaa.

 

Heltti Oy
img

Tuki- ja ylläpitopalvelut

Kattavat tuki- ja ylläpitopalvelut loppukäyttäjillenne ja it-osastollenne. Tietoturvapalvelut, Service Desk-palvelu sekä laitehallintapalvelut varmistavat, että toimintaympäristönne on tehokas ja käyttäjäystävällinen.